3. heinäkuuta 2014

Hurmaava Vanha Kilkkilä

Lähialueen matkailu on jäänyt aika huonolle tolalle. Alle 100 km:n säteellä on taatusti kymmenittäin ihania paikkoja, joihin haluaisin tutustua.
Yhteen kauniiseen miljööseen pääsin äskettäin marttojemme kesäretkellä. Vanha Kilkkilä Juvan Tuhkalassa hurmasi täysin.


1800-luvulta peräisin olevassa päärakennuksessa on tupakahvila, jossa tarjoillaan pannukahvia ja itse tehtyjä leivonnaisia. Ryhmät voivat tilata vierailulleen myös ruokaa.


Mari Liimatainen kertoi puutarhastaan, joka on perustettu paikan nykyisten omistajien myötä vuonna 2000.


Pihapiirissä on talon ohella aitta, talli, sauna, pihamökki, puuliiteri ja kellari. Aitta toimi      taidegalleriana.



Nykyiset omistajat ovat remontoineet pitkään tyhjillään olleen rakennuksen vanhaa kunnioittaen.


Pieni marttajengimme nautti puutarhakierroksesta ja ihmetteli puutarhan valtavaa kasvua nykyisten puutarhureiden aikana.



 Omistaja kertoi aukean pihan olleen kovin tuulinen, jonka vuoksi he istuttivat ensin puita ja pensaita. Sen jälkeen alkoivat kukkapenkit laajentua muotoillen pihaan erilaisia tiloja. Syntyi yrttitarha ja paljon muuta.


Nyt taiteellinen puutarha ihastuttaa yleisöä kesäisin ja on ollut mukana myös avoimien puutarhojen päivässä kesäkuun lopulla.

            Kiitos vieraanvaraisuudesta ja kahvilan herkuista. Tavataan toistekin, terkuin Suska.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti