19. heinäkuuta 2014

Juuri nyt kukassa

Kylläpä puutarha on muuttunut viikossa. Lämmin sää on kasvattanut köynnöksiä valtavasti ja jälleen kerran sain kädet naarmuille pujotellessani humalaa pergolan ja portin ympärille. En koskaan opi, että pitkähihainen pusero olisi siihen hommaan hyvä suoja.
Hellepäivä sujui leppoisasti pihalla huoltohommien parissa. Kastelua ja hieman ravinteita heti aamusta, ettei aurinko ime kaikkea vettä itseensä. Muutaman ruukun siirtelyä ja rikkaruohojen napsimista. Ai miksi siirtelyä?
No kun ruukkuihin istutettuja kukkia on mukava katsella eri paikoissa. Vähän sama kuin sisustuksessa. Jotkut esineet etsivät hetken sitä ominta paikkaansa.

Sitten muutama kuva kukista, jotka jaksavat vielä kurkottaa kohti aurinkoa. Suurelta osin kukkapenkeistä hyötypuutarhan puolelta, sillä keltainen hehku nauhusten ym. osalta odottaa vielä toisella puolella taloa. Onneksi, sillä loppukesästä puutarhassani on enimmäkseen vihreää. Syysleimujakin oli aikaisemmin useita värisävyjä, mutta kun joukossa oli myös valkoinen, on se nykyisin vallannut penkin kokonaan. Muutenkin tarvitsisin enemmän syyskukkijoita. Mutta hyvä näinkin.












 
 
Terkuin Suska
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti