7. elokuuta 2014

Auringonkeltaisia terkkuja puutarhasta

Vettä, vihdoinkin sataa vettä. Ukkonen pimentää taivaan hetkeksi, mutta aamupäivällä paistoi niin, että nauhukset alkavat jo nääntyä.





 
Rakastan keltaista, tuollaista täyteläistä auringonkeltaista. Toisella puolella puutarhaani se hehkuu vielä hetken. Nauhusten ohella kukassa on penkkitilaa valtaava tarha-alpi ja ruukussa isosamettikukat pullistelevat toistensa kyljissä. Myös kultapiiskut tekevät keltaista seinämää tuolin taakse.


Sen verran puutarhapeukaloa olen saanut, että jaksan kastella erilaisia kurkkuja kasvihuoneessa. Samaan aikaan näkyvillä on kauniita keltaisia kukintoja ja toisessa kohtaa eripituisia, -näköisiä ja -värisiä vihanneksia. Eniten odotan sitruunakurkkua, koska se on pieni, pyöreä ja keltavalkoraidallinen. Kurkuntaimien kasvu on ollut sen verran mainiota, että tuloillaan on hieno kurkkukatto kasvihuoneen sisäänkäyntiin.


 



Tomaateista löytyy myös keltainen lajike. Samoin kesäkurpitsasta valitsin tälle kesälle keltavalkoraidallisen herkun. Satoa alkaa jo valumaan ulos taimilaatikosta, nam!


Kasvimaalta odotan jälleen innolla kultaisen keltaista satoa. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa maissien kasvatusta. Laitoin neljä taimea ompelemaani pikkuiseen viljelysäkkiin ja kaikki palkitsivat maukkaalla tähkällä. Nyt taimia on polleasti kaksinkertainen määrä. Saas nähdä, kuinka tänä kesänä käy, hyvin ovat kylmän kesäkuun jälkeen innostuneet kasvamaan.

                                          Mutta nyt ihailemaan ukkosta, terkuin Suska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti