7. lokakuuta 2014

Eteisremppaa ja talon historiaa

Koivulan eteisremppa on käynnistynyt monenlaisten pohdintojen jälkeen. Pieni tila, johon pitäisi mahduttaa raput yläkertaan, uusi kylppäri, vaatesäilytys, lämminvesivaraaja ja ja ja..


Vuosia sitten on jo tehty putkityöt vessaa ja suihkua varten samalla, kun lattia ja kaikki sen alla uusittiin. Uudelle kylppärille on näin varattu paikka eteisen toiseen päätyyn ulko-oven viereen. Nyt mies aloitti remontin rappusista. Niihin löytyi varastosta samoja lautoja, mistä hän aikoinaan teki alakertaan uuden lattian.




Kun palapeli eteni, piti välikattoa purkaa. Puruja valui ja sotku oli melkoinen. Ja sitten mies teki purujen seasta löytöjä. Aarteitako? No miten sen nyt ottaa.
Kun ostimme talon irtaimistoineen, haaveilin tekeväni vanhasta talosta ihania löytöjä antiikkikaapeista Arabian astioihin. Enimmäkseen talo oli kuitenkin täynnä nuotioon kelpaavia romuja. Seinäeristeinäkin oli 80-luvun Hesareita, ei esim. sanomalehtiä vuodelta -48, jolloin talomme on rakennettu.


Puruista löytyi vanhoja etikettejä, joista voi päätellä, että ei ole Koivulan historiassa pulloon syljetty. Saman huomion olen tehnyt jo monesti myös puutarhaa kaivellessani, kun mullan mukana lapio löytää korkkeja milloin mistäkin puskien juurilta. Onko täällä asunut piilojuoppoja, jotka kävivät hörpyillä marjapensaiden suojissa ja yläkerrassa? Vai oliko etiketit jätetty muistoksi menneistä vuosista, kuten itse olen kirjoitellut tapettien ja seinälevyjen alle viestejä tuleville polville?

Mielenkiintoista. Osa talomme historiaa on nyt kuitenkin taltioitu ainakin tänne valokuvin. Katsellaan eteistä lisää sitten, kun remppa taas etenee.

                                                     Kepeää keskiviikkoa, terkuin Suska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti