23. marraskuuta 2014

Glögi kuin morsian

Hans Välimäki sanoo tämän vuoden vuosikertaglögin olevan maultaan kuin nuori morsian. Alkuun saattaa luulla, että kyseessä on tyyni ja lähes viilipyttymäinen tapaus, mutta kunhan sitä hieman malttaa makustella, niin a-vot!
Kesän marjojen makea runsaus yhdistettynä piilevään tulisuuteen nostavat juoman uudelle asteelle. Ja vaikka et malttaisi lämmittääkään juomaa, se lämmittää sinut ja ystäväsi.
Näin pullon etiketissä, jonka ulkonäölle annan myös pisteitä.


Olen kyllä sitä mieltä, että hieman vanhempikin morsian voi olla avot, mutta niin oli myös tämä Kaskein Marja Oy:n valmistama Hans Välimäen vuosikertaglögi 2014.


Mustikan, mustaherukan, punaherukan, kirsikan ja kaarnikan täysmehujen ohella juomassa oli myös erilaisia jouluisia mausteita. Niistä voimakkaimmin tuntui tähtianis jo tuoksussa, chiliä oli kyllä vaikeampi löytää.
Jälkimakua oli silti ihan mukava makustella ja juoma oli eilisten perhepikkujoulujemme suosikki niin lasten, äidin kuin mumminkin mielestä. Mies ei glögeihin koske, ei niitä mausteita siedä ollenkaan. Mehu mehuna, viini viininä ja sillä lailla, mutta makuasioitahan nämä ovat.


                                   Nyt kynttilät palamaan ja tanssifinaalin pariin, terkuin Suska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti