30. marraskuuta 2016

Keittiön kehystetty näkymä ja joulukalenteri

Niin on hämärää koko aamupäivä ja siitähän se ilta alkaakin jo hiipiä kohti, joten on hyvä syy poltella koristevaloja ja kynttilöitä koko päivä!

 
Vetelin pari viikkoa sitten kalkkimaalilla keittiön ikkunanpokat uuteen uskoon ja siihen tarkoitukseen maali toimikin ihan kivasti. En oikein ole tullut sinuiksi tuon muodikkaan maalin kanssa, eikä purkista vieläkään kulunut kuin parin sentin verran. Olohuoneessa oleva iso puinen kirjakaappi voisi hyvinkin imaista loput, joten suunnitellaan.
 
Nyt on keittiöstä kehystetty näkymä puutarhaan. Itse tykkään kovasti, mies ei.


Ja huomenna päästään avaamaan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Mietin pitkään jonkinlaista herkkukalenteria karkkilakkoni loppumisen kunniaksi, mutta päädyin ohjeistamaan itseäni jouluvalmisteluissa. Tyhjä kalenteri tarttui mukaan Tigeristä eurolla. Kanteen piirsin muotopuolen himmelin, mitäs se muuta tarvitseekaan.

                                          Mukavaa matkaa sullekin kohti joulua, terkuin Suska.

                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti