14. kesäkuuta 2017

Ideoita saunomiseen uudesta Hyvä sauna -kirjastani

                                    Hyvä sauna -kirjani on nyt taputeltu markkinoille, jihuu!


Moreenin kustantama kirja esittelee 12 erilaista saunaa, ja neuvoo helppoja tee itse -ideoita saunojalle ja saunamiljöisiin.
Projekti oli mieleenpainuva kokemus, ja toivon, että kirja avaisi nyt myös lukijoille ripauksen suomalaisen saunakulttuurin moninaisuudesta.


          Kävimme valokuvaaja Ritva Tuomen kanssa tutustumassa muun muassa saarirakentamisen haasteisiin.

                                     Ihastelimme Hernesaaressa sijaitsevan Löylyn tunnelmaa.



Opimme, mitä kaikkea savusaunan rakentamisessa pitää huomioida, että siitä syntyy palkittu, turvallinen ja nautinnollinen paikka rentoutumiselle.

Monien muiden saunojen ohella ilahduimme ihmisen valtavasta luovuudesta ja huumorintajusta tehdä tyylipuhdas autosauna. 





Kirjan tee itse -vinkkien joukosta löydät esimerkiksi suihkugeelin, roikkuvan oksanaulakon, pullokorin sekä betoniset ulkotulien aluset.

Saunalla on merkittävä rooli myös 100 vuotisen Suomen juhlavuonna. Saunominen on niin oleellinen osa suomalaisuutta, että sen kunniaksi on järjestetty monenlaista ohjelmaa tänä vuonna ympäri maan.

                 Itsekin rakastan saunomista, joka oli osaltaan syy myös tämän kirjan syntyyn.

          Palataan uutuuskirjan arvontaan seuraavassa postauksessa perjantaina, terkuin Suska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti