27. kesäkuuta 2014

Koivulan keittiössä

Koivula oli erinomaisen huonossa kuosissa ostohetkellä. Silloin olin iloinen kyvystä visioida tulevaa. Sitä, miltä huoneet voisivat näyttää pienen tai hieman suuremman fiksauksen jälkeen.


Keittiöstä olisin halunnut niin suuren, että sinne mahtuu piiitkä pöytä penkkeineen, mutta muutamaa neliötä oli vaikea venyttää. Joskus sitten toisen ikkunan tilalle pariovet ruokahuoneeseen. Pystypanelointi kattoon asti ja valkoinen piti keittiön myös olla. Sellainen vanhalle talolle sopiva pieni keittiö nyt tässä vaiheessa. Itse tehty ja edullinen.


                                                        Tällainen keittiömme oli ennen.


                Yläkaapit pois, kierrätyskaakeleita välitilaan ja avohyllyjä tiskipöydän yläpuolelle.


Hellakin näytti aika lohduttomalta, mutta kunnostuksen ja maalauksen myötä toimii toistaiseksi hyvin. Seinät menivät myös uusiksi.


Kävin kaivelemassa tuttavan varastossa lisää jämälaattoja, kun omat loppuivat heti alkuun. Ensin suunnittelimme kuviot paperille.


Sitten mies latoi laatat seinälle. Saumojen kaunis harmaa sävy on oikaisulaastia, jolla mies korjasi seinän. Hyvin on toiminut ilman virallista saumauslaastia.


                                               Nyt hellanurkkaus näyttää tällaiselta.


Mies rakensi itse myös kivan astiakaapin, jossa hyödynnettiin vanhoja koulun ikkunoita. Oikeastihan kodissa näyttää tällaiselta. Astiakaapissa säilytetään muutakin ja muistilapputeline pursuaa kortteja, kuvia ja kuitteja. Sitten tulee stailaaja, joka poistaa kaiken lehtikuvauksia varten tai ompelee ainakin verhot astiakaappiin.


Sisäovet odottavat maalausta. Rapsutus on jo alkanut, mutta liitutaulutarralla somistettuna keittiön ovi saa toimia hetken ilmoitus- ja reseptitauluna.



Yksityiskohdat tekevät kodin ja niillä on helppo muunnella sisustusta vaikka vuodenaikojen mukaan. Makukin muuttuu ajan kuluessa. Mutta nyt näin. Pieniä yksityiskohtia ovat esimerkiksi nämä DIY-magneetit kivistä ja kaarnasta lapsen kanssa askarreltuna. Mukavaa viikonloppua, terkuin Suska. 








2 kommenttia:

  1. Suloinen keittiö sinulla, todella rakkaudella remontoitu!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Onhan se sellainen tunnelmallinen mökkikeittiö, mutta itseä tavarapaljous ja pienet tilat ärsyttävät välillä. No, kukaan ei ole käskenyt kerätä vanhoja astioita ja esim piparimuotteja vaikka muille jakaa...

    VastaaPoista