1. lokakuuta 2014

Odotusta ilmassa

Aamulla mentiin jo pakkasen puolella, aika hurjaa. Aamulenkillä Hupin kanssa huomasimme auringossa kimaltavat huurteiset heinät ja kasvit, mutta kun hain kameran kotoa, oli auringon lämpö sulattanut jo lähes kaiken.



Puutarhassa korkeaksi venähtäneet maa-artisokat olivat käpertäneet lehtensä kuin merkiksi, että niin tarkenee yön kylmyydessä paremmin. Nyt äkkiä ajankohtainen kimppu olohuoneen pöydälle.



Ei ollut kovasti vaihtoehtoja. Jossakin blogissa olin katsellut kimppua, jossa syyshortensiat oli yhdistetty maksaruohoihin. Näyttivät tosi kauniilta ja niitä minunkin pihaltani vielä löytyi. Yhdistin kimppuun myös punastuneita mäkimeirameita, punajuurien lehtiä ja tuijan oksia.


Ja lopuksi on pakko hehkuttaa iloista uutista, että minun ja valokuvaaja Ritva Tuomen neljäs kirja on juuri tullut painosta. Olin innoissani, kun kustantamosta tänään soitettiin, että kirja on julkaistu. Nyt odotan postia malttamattomana, että voi kertoa teille asiasta lisää, mutta kuvastahan vihje aiheesta jo löytyy. Kirjan nimi on Matto x 30, kustantaja Moreeni.

                                                  Odotusta siis ilmassa, terkuin Suska.

1 kommentti: