14. marraskuuta 2014

Glögikausi korkattu

Melkein marraskuun puoliväliin kestin. Nyt kuitenkin korkkasin glögikauden. Ajattelin tänä vuonna maistella sellaisia valmiita glögejä, joita harvemmin olen ostanut. Tekee hyvää avartaa myös makumaailmaa.

Ensimmäisenä maistelin ruokakaupasta mukaan tarttunutta Wanhan Porvoon Glögiä. Etiketissä on tarina postimies Nils Eriksonista, joka koleana talviaamuna 1900-luvun alussa lähti Tukholmasta kohti Porvoota. Matkaeväänä hänellä oli maustettua juomaa, glögiä. Ratsain taittuneen matkan jälkeen mies löysi kortteerin raatihuoneen torin laidalta. Talon emäntä kuumensi eväsjuoman ja niin glögi löysi tiensä Porvooseen. Siellä resepti elää edelleen.

Wanhan Porvoon Fabriikki Oy:n reseptillä valmistettu glögi pohjautuu mustaherukkatäysmehutiivisteeseen, jota on höystetty veden ohella sokerilla, fariinisokerilla ja appelsiinilla. Mausteina on käytetty kanelia, neilikkaa, pomeranssinkuorta ja kardemummaa. Juoma on lisäaineeton.

Valmistaja suosittelee sen kyytipojaksi ripausta madeiraa, sherryä tai marsalaviiniä. Maistoin kuitenkin ihan raakana. Jouluiset mausteet tuntuivat vahvoilta, ensimmäinen lasillinen sitten viime joulun. Varsinkin kanrdemumman maku erottui omaa suuhun. Lämmitti päivälenkin jälkeen eikä ollut turha ostos muutenkaan. Tästä ne joulun maut alkavat tänä vuonna.





 
Kuuman lasin alle on hyvä laittaa suoja, jos pöydän pinta ei kestä kuumaa. Tällaisia lasinalusia olen tehnyt joulumyyjäisiin huopalevystä, terkuin Suska.
 
Ps. pari päivää aikaa osallistua joululehtiarvontaan.

2 kommenttia:

  1. Onpa kauniit noi lasinaluset <3 Mä sain just tänää lomautus ilmotuksen 1.12. alkaen 3 kk eli kohta on aikaa puuhastella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomautukset ja irtisanomiset on aina tosi harmillisia, kun sen tuntee palkkapussissa, mutta ehkä se tuo jotain hyvääkin...yritetään tavata vähän useammin ja puuhastella yhdessäkin jotakin.

      Poista