23. tammikuuta 2015

Ihan pihalla

Kun kirjoitin Kake Randelinista synttärihaastattelua paikallislehteen, hän korosti moneen otteeseen työn merkitystä elämässään. Ruumiillinen työ parantaa fyysistä kuntoa ja auttaa jaksamaan myös omassa ammatissa. Sen puolen laulaja hoitaa harrastamalla esimerkiksi rakentamista.

Toimittajan työssä se fyysinen rasitus on myöskin vähän niin ja näin, joten harrastuksien puolelle menee mullakin. Jumpat ja rempat jätetään nyt sikseen, sillä on vuoden ensimmäisen puutarhapäivityksen aika.

Viikonlopun mukavan väljä aikataulu antaa aikaa suunnitella tulevaa kesää. Vielä olen onnellisesti pihalla kaikesta, mitä aion tehdä ja hyvä niin.


Voi rauhassa tutkia kirjoja ja miettiä, mitä nikkaroisi, mitä istuttaisi minnekin, mitä tulevana kesänä kasvattaisi kasvimaalla. Löytää uusia kauniita kukkia, joita on ehdottomasti kokeiltava ja syötävää, jonka satoa odottaa malttamattomana. Kierrätystä, kasvien vaihtoa ja lahjoja ystäville. Ja kuinka sisustaa kasvihuone? Siinäpä vasta kysymys, hah!


Sitten on tutkittava siemenvalikoimat. Jotakin jäi viime kesältä, mutta uusia pitänee hankkia, vaikka valoisat ikkunat pikkuruisten taimien kasvatukselle ovat Koivulassa vähissä. Hullun hommaa ja joka kevät yhtä ihanaa!


Ja sitten kun maan kaivaminen alkaa, muistaa taas, että talvella olisi pitänyt vahvistaa vieläkin enemmän selkä- ja vatsalihaksia. Jalatkin saattavat väsyä ees taas laukkaamisesta äkkiseltään ja missä mun vahvat hauikset olikaan?

Mutta niin puutarhahommien vuoksi kuin muutenkin kannattaa kokeilla ihanan lempeää asahi-liikuntaa. Suomalaisten alan ammattilaisten kehittämä laji on helppoa, rauhallista ja hoitavaa. Tein lajista pienen jutun tällä viikolla ilmestyneeseen Martat-lehteen. Tutustu ihmeessä niin lajiin kuin hyvään lehteen, terkuin Suska.

7 kommenttia:

  1. Vielä ei minulla ole alkanut puutarhahaaveilut, mutta jotakin ideaa kuitenkin ensikesälle. Kunhan toukokuu tulee, niin sitähän melkein sekoaa. terkuin Liisa

    VastaaPoista
  2. Mä en ole vissiin ollenkaan puutarhaihminen, kun vielä nautin tästä ihanasta talvesta, enkä ole ajatustakaan puutarhalle suonut. Mutta on ihana seurata toisten taudin etenemistä :)

    VastaaPoista
  3. AI niin, piti vielä sanoa, että mukava idea marttailtaan tuollainen Asahi-tuokio. Lehtijuttu oli kiva!

    VastaaPoista
  4. Mulla tauti jyllää jo ihan täysillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogissa jo aloituskuvatkin kertovat ihanasta värikkäästä pihasta, käykääpä katsomassa.

      Poista