9. huhtikuuta 2015

Risusavotasta sydämiin

Ompeluseuralaiset innostuivat viime tapaamisella taivuttamaan koivunrisuja. Jokainen toi tarpeita enemmän kuin ehti työstää, joten koivua oli kaatunut kevättalvella yhden jos toisen pihalla.
Joukossamme oli risuihin muulloinkin kuin lapsena tutustuneita sekä ensikertalaisia. Yhtä hauskaa oli kaikilla! Ja se yhdessä tekeminen, se se vasta on mukavaa!






 
Illan aikana syntyi erilaisia sydämiä seinä- tai ikkunakoristeiksi, köynnöstukia, koristeita kukkapenkkiin sekä vateja ja koreja. Itse kokeilin sydäntä ja suunnittelin kirjaimia kasvihuoneen ovensuuhun.
 
 
Aiheesta tehty kirja opastaa risutöiden alkuun, jos ei ole ryhmän tukea. Ompeluseuralaiset antoivat täydet pisteet alan taitajan, Tarja Heikkilän uusimmalle Kaunista koivurisuista -kirjalle. Kirjassa on selkeät ohjeet erilaisiin tekniikoihin ja paljon mallitöitä, joista on helppo innostua.
 

 
Minäkin sain kirjaimet valmiiksi ja naulasin ne kotona kasvihuoneen oven yläpuolelle. Seuraavaksi jotakin ihan muuta. Oletko sinä taivutellut risuja ohuen metallilangan avulla?
 
Terkuin Suska

8 kommenttia:

  1. Kirjaimet ovat onnistuneet hyvin! Nyt Koivulan nimi on arvoisellaan paikalla, vau!

    VastaaPoista
  2. Hienot kirjaimet olet onnistunut saamaan ja näyttää hienolta tuolla seinällä. Itsekin olen tehnyt risuista valopuun, koreja, lintuja, kransseja ja sydämiä. Niitä onkin helppo ja hauska tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Risuhommissa materiaali ohjaa ja tekeminen opettaa muotojen hallintaa.

      Poista
  3. Toi teiän ompeluseura on kyl niin mukavasti aikaa saavaa porukkaa , ihan kateeksi käy ;) Meilläkin pihasta eilen kaatu pari peintä koivua ja pääsen vähän niistä risuista askartelemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt vain punomaan risuista jotakin hienoa upeaan kasvihuoneeseesi.

      Poista