5. tammikuuta 2016

Diy-uudet somisteet havukranssiin

Nyt kun joulu on siivottu pois, voisi myös ulko-oveen tehdä uuden kranssin. Tai jos sinulla sattuu olemaan siinä jo valmiina havukranssi, voit tehdä siihen vaikka uudet koristeet.

Tein ennen joulua paikallislehteen kranssijutun, jossa ovikoriste sai kylkeensä pelkän koristenauhan tai vaihtoehtoisesti munakennoista askarrellut jouluruusut.
Toimitusta viehätti silloin pelkkä koristenauhakuva, joten pelkistetyt kukkakoristeet tulevat tässä.

 
Tarvitset mainoslehtisen, rautalankaa ja lankaleikkurit, kuusen- ja männynoksia, tuijaa, oksasakset, kananmunakennon tai kaksi, sakset, valkoista maalia ja siveltimen sekä puuhelmiä.
 
1. Tee paperista kranssin pohja kiertämällä rautalankaa paperinipun ympärille. Sido putki ympyrän muotoon.
 
2. Leikkaa pihasi ikivihreistä pieniä oksia ja sido nippuina kranssipohjaan.  Sido niput limittäin niin, ettei paperirengas jää näkyviin.
 
3. Tee lopuksi rautalangasta ripustuslenkki kranssin takapuolelle.
 
4. Leikkaa munakennon kuppiosista kukkia ja maalaa ne valkoiseksi. Maalikerros kovettaa pahvin pinnan ja kukat säilyttävät muotonsa ulkona ilmankosteudesta riippumatta.
 
5. Aseta kaksi kennokukkaa päällekkäin ja tee saksilla reikä kukan pohjaan. Leikkaa noin 15 cm rautalankaa, pujota siihen helmi ja seuraavaksi langan molemmat päät kukat pohjareiästä läpi. Kiinnitä kukka rautalangalla kranssiin.
 
6. Somista ovikoriste muutamalla samanlaisella kukalla ja kiinnitä valmis kranssi paikalleen ulko-oveen.
 
 
Mukavaa loppiaista, terkuin Suska.
 
 
 
 
 
 

  

6 kommenttia:

  1. Tämä kukkaidea onkin hieno. Eri värisillä kukilla voisi tehdä kevätkranssinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sude!Kyllä vain ja kukkien terälehtiä muotoilemalla voisi tehdä vaikka tulppaaneja tai narsisseja :)

      Poista
  2. Kiva kranssi noilla kukkasilla. Kransseja on kiva tuunaillakin uudelleen, kun ne on niin kestäviä. Pääsiäiseksihän voisi tehdä kennoilla vaikka narsissikranssin. Mukavaa loppiaista tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle Liisa! Just katsoin, että tosi kauniit luistimet olet tehnyt omaa kranssiasi uudistamaan.

      Poista
  3. Taas on niin ihana kranssi että oksat pois :) Soveltuu oikein hyvin joulun jälkeen ovea koristamaan tämä kranssi :)

    VastaaPoista