22. kesäkuuta 2016

Villiyrttejä juhannusmenussa

                             Kirjoitin Mäntyharjun kesälehti Kesäeloon jutun villiyrteistä.

Juho Hämäläinen kokkasi lukijoille mainion grilliaterian, jonka aineksia löytyi omasta puutarhasta. Ammattilaisen vinkeillä kokematonkin hortoilija pääsee villiyrttien makuun turvallisesti.




 
Villiyrteistä on kirjoitettu useita kirjoja, jotka auttavat tunnistamaan kasveja. Raija Kivimetsä on alan uranuurtaja, jonka uudistettu painos Villiinny villivihanneksiin sisältää tunnistuksen ohella vinkkejä yrttien käsittelystä ja reseptiosion.

 
Vuohenputki sopii tuoreena salaatteihin ja mausteena käytettäväksi persiljan sijaan. Pirtelöt ja pestot saavat siitä uutta potkua.

 
Voikukka on rucolamainen salaattiaines, jota voi myös paistaa tai lisätä piiraisiin. Myös kukat ja niiden nuput maistuvat monin tavoin leivonnassa ja juomissa tai vaikka hillossa. Voikukan pyöreät lehdet ovat teräväkärkisiä maukkaampia.

 
Poimulehti sopii syötäväksi sellaisenaan tai kypsennettynä. Lisää leivän päälle tai vaikka salaattiin, pestoon tai marinadeihin. Kokeile pinaatin tavoin munakkaissa ja leivonnaisissa.
 
 
Nokkonen pitää ryöpätä ennen käyttöä. Se sopii niin keittoihin kuin leipä- ja lettutaikoihin sekä maistuu myös friteerattuna. Kokeile myös pizzaan tai lasagneen ja juustojen kaveriksi.

 
Maitohorsma on maukasta keitettynä tai grillattuna parsan sijaan. Maistuu myös keitoissa, muhennoksissa ja laatikkoruokien kanssa. Sopii myös makeisiin jälkiruokiin.


     Kurkkaa lehdestä Juhon reseptit maukkaisiin kesäruokiin, jotka sopivat hyvin myös juhannuspöytään.

 
Ja sitten vain kauppaan jonottamaan niitä aineksia, joita ei pihalta löydy, terkuin Suska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti