13. heinäkuuta 2016

Sekaisin sinisestä-mustikansinisestä

Sininen vetoaa aina vaan, enemmän ja vähemmän. Farkunsininen, mustikansininen, taivaansininen ja niin edelleen.

Sininen on sisustuksessa rauhoittava väri. Se lukeutuu kylmiin väreihin, joten yksinään se tuo viileän vaikutelman, mutta sopii mainiosti vaikka puun sävyjä raikastamaan. Erilaiset siniset vilahtelevat trendikartoilla säännöllisesti, mutta jos tykkäät sinisestä, sisusta ja pukeudu siihen muodista välittämättä. Yleensä sitä valitsee tarvitsemansa värit vaistomaisesti.

Tilkuista ommeltu pieni matto se viettää jo ties kuinka monetta kesää. Hauska, pehmeä ja muistorikas.

 
Mies kävi eilen mustikassa 200 metrin päässä kotoa. Nyt voi jo sanoa, että pitkästä aikaa, sillä edellisestä kerrasta sanoi olevan noin 45 vuotta :)

Piirakan leivoin ja herkkua oli. Lopuista teen mustikkakardemummahilloa, kun viime kesänä maistui kaikille. Viime kesän tunnelmiin pääset tästä.

 
Kait sitä voi myös sinisen rakkaudeksi sanoa, kun vanhat farkkuhaalarini taitavat päätyä tyttären vaatekaappiin. Itse iloitsen viime syksynä kirppikseltä löytyneestä verkkarista, joka sekin on taatusti nähnyt vuosien saatossa monenlaista pikajuoksijaa. Nyt tahti on hieman hitaampi.
 
Aurinkoista pikkulauantaita, terkuin Suska.

4 kommenttia:

  1. Sininen on niin ihana väri. Ja mustikkapiirakka, voi nam! Huomenna pääsen viimein itsekin mustikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, olen unohtanut kysyä, joko mustikkasaaliisi on mittava? Meillä himotaan vielä lisää :)

      Poista